Aika-ajoin ilmoille nousee keskustelu kaupungin eri asuinalueiden turvallisuudesta. Keskustelu saattaa liittyä esimerkiksi nuorison liikehdintään alueella, näkyvään päihteiden käyttöön ja huumekauppaan, tai vaikka pelkoon uuden sosiaalipalveluyksikön perustamisesta naapurustoon. Erilaisten ihmisten väliseen kanssakäymiseen liittyy usein jonkin tasoisia konflikteja. On tärkeää, että alueen asukkaiden ja alueella oleskelevien henkilöiden esittämät turvallisuuden tunteeseen liittyvät huolet otetaan aina vakavasti ja pyritään muodostamaan yhteistä ymmärrystä huolta aiheuttavista tekijöistä.
Koettu turvallisuus ei välttämättä korreloi rikostilastojen kanssa. Yksittäisen alueen koettu turvallisuuden tunne on saattanut heikentyä samanaikaisesti, kun alueen rikostilastot näyttävät rikosten vähentyneen. Saman asuinalueen asukkailla on usein hyvin paljon toisistaan poikkeavia kokemuksia alueen turvallisuudesta. Turvattomuuden tunnetta saattaa aiheuttaa taloyhtiön pihalla ilta-aikaan tapahtuva nuorten jalkapallon potkiminen tai muut vastaavat lieveilmiöt. Turvallisuudentunne on kuitenkin ensiarvoisen tärkeää ja yhteydessä siihen, kokeeko henkilö asuinalueensa viihtyisänä ja haluaako hän mahdollisesti muuttaa sieltä pois. Kokemusta turvattomuudesta ei saa koskaan väheksyä.
Vieras pelottaa
Tuntematon ja vieras pelottaa. Mielenterveyden keskusliiton tekemässä Mielenterveysbarometrissa on kysytty kansalaisten mielipiteitä siitä, keitä ei haluta naapuriksi. Vuosien 2015 ja 2019 kyselyssä huumeidenkäyttäjät, henkirikoksesta tuomitut, alkoholistit, skitsofreniaa sairastavat, mielenterveysongelmaiset ja maahanmuuttajat olivat vähiten haluttuja naapureita. Kuitenkin kaikki edellä mainittuihin ryhmiin väkivalloin kategorisoiduilla ihmisillä on oikeus asua jossain ja he asuvat jonkun naapurina. Tai ainakin heidän kuuluisi asua. Nimbyily (”Not in my backyard”-asenne) on Mielenterveysbarometrin mukaan jopa hieman kasvanut vuodesta 2015 vuoteen 2019. Surullisia esimerkkejä nimbyilystä tarjoavat kehitysvammaisille tarkoitetun asumispalveluyksikön vastustus Kirkkonummella 2017 (https://www.hs.fi/kaupunki/art-2000005254164.html ) ja tuoreimpana viime syksynä 7 paikkaisen lastenkodin rakentamisen vastustus hämeenlinnalaisella pientaloalueella (https://yle.fi/uutiset/3-11524391). Helsingissä vastustusta palveluiden aloittaessa toimintaansa ovat aiheuttaneet ainakin Asunto ensin–mallin mukaiset asumisyksiköt, korvaushoitopoliklinikat ja Hietaniemenkadun palvelukeskus.
Kukaan ei halua asua turvattomassa ympäristössä. Turvallista asuinympäristöä toivovat myös ne henkilöt, jotka kärsivät mielenterveyden häiriöstä, ne jotka ovat syntyneet kehitysvamman kanssa tai joiden sukujuuret ovat jossain toisessa maassa. Turvattomassa ympäristössä ei halua asua myöskään se päihdehäiriöstä kärsivä, joka kokee asuinalueellaan jatkuvaa toiseutta, väistelyä, pitkiä katseita ja vartijan erityishuomiota jokaisella kauppareissullaan. Henkilö, joka sosiaali- ja terveyspalveluiden ammattilaistenkin toimesta saatetaan kohdata vain päihteidenkäyttäjänä stigman mukaisesti. Henkilö, jonka stigma on niin syvällä, että hän taipuu usein käyttäytymään kuten häneltä odotetaan.
Kestäviä ratkaisuja ei synny ilman kaikkia osallisia
Alueellisia konflikteja ei saada ratkaistua, mikäli ongelmanratkaisuun eivät osallistu kaikki osalliset. Usein alueellisissa turvallisuuskokouksissa saattaa olla läsnä viranomaistoimijoita poliisista sosiaalitoimeen erilaisten järjestötoimijoiden lisäksi. Joissain tapauksissa myös alueen yrittäjiä ja alueaktiiveja osallistuu kokouksiin. Tällaisiin tilaisuuksiin ei valitettavasti useinkaan kutsuta niitä, joista kokouksissa eniten puhutaan. Mikäli läheisestä leikkipuistosta löytyy käytettyjä pistosvälineitä tai kauppakeskuksen liepeillä tapahtuu näkyvää päihteidenkäyttöä ja -kauppaa, tilannetta ei saada muuttumaan ilman, että päihteiden käyttäjät otetaan mukaan pohtimaan ratkaisuja tilanteeseen. Nuorten häiriökäyttäytymiseen on vaikea puuttua ilman että heitä kuullaan ja heidät otetaan mukaan suunnittelemaan nuorille mielekästä tekemistä.
Valitettavan usein yksi konfliktin osapuoli nähdään vain toiminnan kohteena. Poliisilla tuntuu Helsingissä olevan hyvin tiedossa, että poliisin yksipuolisin toimin koettu ongelma voidaan vain väliaikaisesti poistaa alueelta. Tällöin sama ongelma kuitenkin siirtyy jonnekin muualle ennalta arvaamattomaan paikkaan tai palaa takaisin heti kun maijan perävalot vilkkuvat. Poliisin ja tiukan kontrollin keinoin alueelliseen häiriöön ei saada luotua kestäviä ratkaisuja. Myöskään tilanteisiin toisinaan ehdotetut ulkoiset ratkaisut, kuten penkkien tai valaistuksen poistamiset, eivät lisää alueen turvallisuutta. Pikemminkin päinvastoin. Kestävin ratkaisu luodaan aktiivisella vuoropuhelulla sekä kaikkien alueella olevien henkilöiden alueellisen ja yhteisöllisen osallisuuden ja omistajuuden vahvistamisella.
Palveluyksikön rooli osallisuuden rakentamisessa
Palveluiden järjestäjillä ja ympäröivällä yhteisöllä on suuri vastuu kaikkein heikoimmassa asemassa olevien ryhmien osallisuuden, yhteiskunnallisen toimijuuden ja omistajuuden vahvistamisessa. Palveluyksiköiden tulisi järjestää prioriteettinsa niin, että yhteisökokous on se yksikön tärkein kokous ja siinä tehdään päätöksiä muustakin, kun tulevista tapahtumista. Osallisuus ei saa jäädä yksittäisiksi yhteisökokouksiksi, asiakasraadeiksi tai muuksi päälle liimatuksi tarraksi, joka painetaan palvelun esitteeseen. Osallisuuden tulee olla palvelua läpileikkaavana käytäntönä ja palveluiden käyttäjien pitää olla orgaanisesti mukana palvelun kehittämisessä ja muotoilemisessa. Osallisuus ja omistajuus lisää yksilöiden vastuunkantoa ja huolehtimista omasta toimintaympäristöstä sekä vähentää konflikteja.
Osallisuus ja omistajuus lisää yksilöiden vastuunkantoa ja huolehtimista omasta toimintaympäristöstä sekä vähentää konflikteja.
Heikommassa asemassa olevien yhteiskunnallista osallisuutta tulee aktiivisesti vahvistaa. Palvelupisteen henkilökunnan tai muun alueella vaikuttavan sote-toimijan tulisi paitsi auttaa yksilötason asioiden hoidossa, mutta myös tukea asiakasyhteisön kansalaisvaikuttamista. Yhteisö voi nostaa itseä koskevia asioita esiin tekemällä esim. kannanottoja ja olla aktiivisesti yhteydessä päättäjiin.
Konfliktitilanteessa kaikkia osapuolia tulee aktiivisesti kuunnella. Kyse ei saa olla siitä, että palveluntuottajat vain ”valistavat” kansalaisia siitä, kuinka oman yksikkönsä asukkaat tai kävijät eivät muodosta uhkaa ympäristölle. Faktatiedon (kuten päihteidenkäyttäjien terveysneuvontatyön ja pistosvälineiden vaihdon taloudelliset hyödyt sekä ennen kaikkea vaikutukset ihmisten terveyteen ja hyvinvointiin) selkeä esille tuominen on toki tärkeää. Palveluntuottajan täytyy lisäksi aidosti kuunnella esiin nousevia huolia ja tilannetta pitää tarkastella kaikkien osapuolien näkökulmasta. Mikäli joku osapuolista kokee, ettei tule kuulluksi hän myös lopettaa nopeasti kuuntelemisen.
Ympäristötyö ja toiminnan suuntautuminen ulospäin
Alueellisten konfliktien ehkäisyssä keskeistä on tiedotus ja avoin dialoginen vuoropuhelu. Ympäristö-/naapurustotyö on aloitettava jo huomattavasti ennen, kun uusi asumisyksikkö tai muun sosiaalipalvelun yksikkö muuttaa alueelle. Liian usein ympäristötyö aloitetaan vasta kun konflikti on jo kärjistynyt. Tiedotuksesta pitää pitää huoli silläkin uhalla, että tämä valitusten kautta mahdollistaa toiminnan aloittamisen lykkääntymisen. Ympäristötyö on jotain minkä arvo markkinakeskeisessä järjestelmässä liian usein unohtuu. Ympäristötyön tulee olla kiinteä osa kaupungin omien ja ostopalveluina tuotettujen palveluiden kriteeristöä.
Ympäristötyöhön tulee nimetä henkilö, jonka ensisijainen tehtävä on vastata palveluyksikön ja naapuruston välisistä suhteista. Ympäristötyöntekijä vastaa omalta osaltaan tiedotuksesta, pitää yhteyttä naapureihin ja alueen yrittäjiin, järjestää tilaisuuksia, joissa naapurustolla on mahdollisuus esittää huoliaan sekä tarjoaa naapurustolle helpon yhteydenpitokanavan, jonka kautta voi tehdä huoli-ilmoituksia. Lisäksi ympäristötyöntekijä järjestää tilaisuuksia, joissa palveluyksikön asukkaat tai kävijät voivat kohdata toisiaan. Palveluyksikön yhteisöllisyyden rakentamiseksi ja osallisuuden vahvistamiseksi tulee järjestää palveluyksikön ulkopuolelle suuntautuvaa matalan kynnyksen työtoimintaa, jonka avulla palveluyksikön asiakkaat pääsevät osallistumaan ympäröivän asuinalueen arkeen.
Keskeistä Helsingin eri asuinalueiden viihtyvyyden lisäämisessä on alueelliseen eriytymiskehitykseen vaikuttaminen. Tässä tärkeässä osassa on paitsi asuntopolitiikka ja kaavoitus, myös palveluyksiköiden koko. Suuret yksiköt saattavat paitsi lisätä häiriöitä yksittäisellä asuinalueella, myös lisätä palveluiden käyttäjien haasteita ja vaikeuttaa yhteisöllisyyden ja osallisuuden rakentamista.
- Ympäristö-/naapurustotyö kiinteäksi osaksi kaikkien sote palveluyksiköiden toimintaa. Ostopalveluiden kohdalla vaatimus ympäristö/-naapurustotyöstä osaksi kilpailutuksen ehtoja. Lisäksi kilpailutusten kohdalla määriteltävä tarkkaan ympäristö-/naapurustotyön sisältö ja siihen käytettävät resurssit
- Asumisyksiköiden ja muiden sosiaali- ja terveyspalveluiden yksiköiden palveluiden toiminnan tulee olla entistä läpinäkyvämpää, avoimempaa ja suuntautua aktiivisesti ulospäin
- Asumisyksiköissä, matalan kynnyksen toimipisteissä sekä muissa yhteisöllisissä sote-alan toimipisteissä tulee olla tarjolla matalan kynnyksen työtoimintaa, joka suuntautuu aktiivisesti ulospäin ympäröivään yhteisöön
- Alueellisten konflikteja pitää pyrkiä ratkaisemaan niin, että kaikki osalliset otetaan mukaan rakentamaan ratkaisuja. Mikäli joku ryhmä nähdään vain toiminnan kohteena, ei ratkaisusta tule kestävää
- Päihde- ja mielenterveyspalveluiden osalta tarvitaan nykyistä pienempiä yksiköitä ja palveluyksiköitä tulisi sijoittaa tasaisesti ympäri kaupunkia
0 Comments