Suomalainen päihdekulttuuri on muuttunut merkittävästi viime vuosikymmenten aikana.  Sekakäyttö ja ns. monipäihdeongelmat ovat lisääntyneet ja monimuotoistuneet. Esimerkiksi opioidi- tai amfetamiiniriippuvaisten henkilöiden määrä on kasvanut merkittävästi koko 2000-luvun ajan, kun taas yksinomaan alkoholia käyttävien osuus on vähentynyt. Yhteiskunnalla ei ole varaa olla puuttumatta kasvavaan ongelmaan. Monipäihdeongelmat syrjäyttävät käyttäjänsä monin tavoin yhteiskunnan toiminnoista, lisäävät ja syventävät hoitamattomina mielenterveysongelmia sekä lisäävät merkittävästi ennenaikaisen kuoleman riskiä.

Suomessa myös huumekuolemat ovat jatkaneet jo pitkään kasvuaan. Huumeiden käyttöön liittyvät myrkytykset ovat Suomessa alle 40-vuotiaiden miesten toiseksi yleisin kuolinsyy (https://www.duodecimlehti.fi/duo15534). Erityisen huolestuttavaa on ollut kehitys, jossa 15-24- vuotiaiden osuus ongelmallisesti huumeita käyttävistä sekä huumekuolemista on kasvanut. Ongelmakäyttö haittoineen on kasvanut nopeasti, samalla kun väestötasolla tapahtuneet nuorten huumekokeilut ovat kasvaneet vain maltillisesti. (https://www.julkari.fi/handle/10024/140711)

Mitä kasvavalle ongelmalle sitten pitäisi tehdä? Maailmalta löytyy useita surullisia esimerkkejä tiukkaan kontrolliin nojautuvan päihdepolitiikan tai ”huumeiden vastaisen sodan” vaikutuksista yhteiskuntaan. Yhteiskunnissa, joissa päihdepolitiikka perustuu tiukkaan kontrolliin ja rangaistuksiin, ei ole pystytty merkittävästi vaikuttamaan päihteiden saatavuuteen tai päihteiden ongelmakäyttäjien määrään. Ainakaan positiivisesti. Sen sijaan tiukka kontrolli syrjäyttää entisestään henkilöitä, joilla on päihdeongelma. Se altistaa päihteiden käytön aiheuttamille sairauksille, lisää päihdekuolemien määrää ja lisää päihteiden käyttöön liittyvää rikollisuutta. Tiukkaan kontrolliin perustuvalla politiikalla ei ole saatu päihteiden ongelmakäyttöä kuriin sen enempää Suomessa, kuin muuallakaan maailmassa.

Terveysneuvontatyö ja haittoja vähentävä työote

Päihteiden ongelmakäyttö on terveydellinen, taloudellinen, sosiaalinen ja koettuun turvallisuuteen liittyvä ongelma. Merkittävimpiä päihteiden käyttäjien terveyteen liittyviä uudistuksia viimeisten vuosikymmenten aikana on ollut suonensisäisesti päihteitä käyttävien terveysneuvontatyön sekä opioidien korvaushoidon aloittaminen ja laajeneminen Suomessa. Päihteiden käyttäjien terveysneuvontatyöhön kuuluu päihteiden käyttöön liittyvä neuvonta, puhtaiden käyttövälineiden vaihtaminen ja matalan kynnyksen hoitokontaktin, rokotusten, testauksen ja hoitoon ohjauksen mahdollistaminen. HI-viruksen leviäminen suonensisäisesti päihteitä käyttävien parissa on käytännössä saatu estettyä kokonaan terveysneuvontatyön avulla. Tartuntatautien ehkäisyllä pystytään ennen kaikkea vähentämään inhimillistä kärsimystä, mutta se on myös kustannustehokasta: yhden hiv-tapauksen elinikäkustannukseksi on laskettu noin 500 000 euroa ja pelkät lääkehoidot maksavat noin 18 000 euroa vuodessa.

Kontrollikeskeisyys vaivaa päihdepolitiikan lisäksi osaltaan myös suomalaista päihdetyötä. Asiakkaan voimavarat, päihteiden käytön vaihe ja oma motivaatio tulisi aina olla päihdetyön lähtökohtana. Asiakkaan kuuleminen ja osallistuminen itseään koskevaan päätöksentekoon täytyy nostaa nykyistä ponnekkaammin työskentelyn keskiöön. Vaikka päihdehäiriön asema riippuvuussairautena tiedostetaan, siihen suhtaudutaan silti itseaiheutettuna ongelmana, mikä näkyy tavassa hoitaa sairautta ja kohdata asiakkaita. Stigma seuraa käyttäjäänsä valitettavan usein myös sosiaali- ja terveydenhuollon palveluihin. Hakiessaan apua johonkin muuhun elämäänsä liittyvään asiaan, heidät kohdataan usein vain päihteiden ongelmakäyttäjän roolissa. Mikäli palvelut vahvistavat omalta osaltaan päihteiden ongelmakäyttäjien kokemaa stigmaa, ne ovat myös osa syrjäyttävää rakennetta.

Palveluiden muutostarpeet

Nykyinen laittomien päihteiden käytön kriminalisointi marginalisoi entisestään päihteiden ongelmakäyttäjiä sekä lisää käytöstä aiheutuvia haittoja (esim. epäpuhtaat aineet, likaiset käyttövälineet, turvattomat ja epähygieeniset käyttöpaikat, luottamus viranomaisiin, hoitoon hakeutuminen jne.). Riippuvuussairaudesta kärsiviä ei pidä rangaista sairautensa mukaisesta käyttäytymisestä. 

Lainsäädäntöä tulee muuttaa niin, että valvotun päihteidenkäyttötilan kokeilu voidaan aloittaa Helsingissä. Helsinki tarvitsee tiloja tukemaan nykyistä terveysneuvontatyötä. Valvotuilla päihteidenkäyttötiloilla pyritään paitsi vähentämään päihteiden käytöstä ympäristölle aiheutuvaa haittaa, ennen kaikkea vähentämään yliannostuskuolemia sekä parantamaan suonensisäisesti päihteitä käyttävien henkilöiden terveys- ja sosiaalipalveluiden saatavuutta. Valvottujen päihteidenkäyttötilojen ohessa voisi nykyisen kaltaisen terveysneuvontatyön lisäksi toteuttaa esimerkiksi aineen tunnistus- sekä Naloksoni-kokeilut.

Helsinkiin tarvitaan myös lisää psykiatria- ja päihdepalveluiden päiväkeskuksia nykyistä laajemmin aukioloajoin. Päiväkeskukset madaltavat omalta osaltaan palveluihin ja hoitoon hakeutumisen kynnystä. Päiväkeskuksilla on myös tärkeä rooli mielekkään arjen tekemisen sekä sosiaalisen kuntoutuksen järjestämisessä. Ne tarjoavat myös luontevan ympäristön terveysneuvontatyön järjestämiselle, kuten Helsingin kaupunki on omien psykiatria- ja päihdepalveluiden matalan kynnyksen päiväkeskusten kohdalla tehnytkin. 

Nykyisten Helsingin kaupungin päiväkeskusten päivittäiset kävijämäärät ovat suuria ja päiväkeskuspalvelut keskittyvät Itä-Helsinkiin. Paikalle saavutaan ympäri Helsinkiä, mikä osaltaan lisää päiväkeskusten ympäristön lieveilmiöitä. Nykyisten Symppisten kaltaiset päiväkeskukset tarvittaisiin ainakin Malmille ja Kannelmäkeen, jotta palvelu olisi helpommin tavoitettavissa ja matala kynnys säilyisi.

Päihdehoitoon hakeutumisen helpottaminen, hoitopaikkojen lisääminen sekä katkeamattomien hoitopolkujen rakentaminen ovat teemoja, joita Helsingin päihdepalveluiden tulee edelleen kehittää. Mikäli päihderiippuvainen henkilö haluaisi vieroittautua päihteistä ja olisi laitoskatkaisuhoidon tarpeessa, tulisi katkaisuhoito aloittaa välittömästi. Nykyiselle huumevieroitusosastolle on pahimmillaan usean viikon jono. Tämä tarkoittaa, että päihderiippuvainen henkilö joutuu odotusajan ostamaan tarvitsemansa päihteet kadulta.

Katkaisuhoitopaikkojen lisäksi myös laitoskuntoutuspaikkoja tarvitaan nykyistä enemmän. Etenkin vaikea-asteisten riippuvuushäiriöiden kohdalla suora siirtyminen katkaisuhoidosta kuntoutukseen on hoidon onnistumisen kannalta välttämätöntä. Laitoskatkaisuhoito- ja laitoskuntoutusjaksoja on lyhennetty viimeisen 10 vuoden aikana tuntuvasti. Tämä saattaa olla oikea suunta joidenkin päihderiippuvaisten kohdalla, mutta vaikea-asteisten riippuvuuksien kohdalla hoitoajat ovat täysin riittämättömät. Laitoskuntoutusjakson jälkeen tarvitaan huomattavasti nykyistä intensiivisempää avohoitoa. Laitosjakson jälkeinen avohoito ei voi alkaa sillä, että seuraavan viikon tiistaina pitäisi kello 9:00 mennä lähimmälle päihdepoliklinikalle. Laitoskuntoutusjaksolta palaava henkilö pitäisi tavata vertaistyöntekijän toimesta heti jakson jälkeen, mielellään samana päivänä. Kuntoutuspolku tulisi räätälöidä yksilön tarpeiden mukaan; nykyiset palvelut eivät ole tarpeeksi tukevia huonokuntoisimpien asiakkaiden kohdalla. Päihdepalveluissa tulisi kuitenkin myös ymmärtää nykyistä paremmin, että täysraittius ei ole kaikkien tavoite ja päihdehoito on hyödyllistä myös heidän kohdallaan.

Työtoimintaa ja osallisuuden vahvistamista

Kun koko aikuisikänsä ja monissa tapauksessa myös nuoruutensa päihteitä käyttänyt ja päihderiippuvuuden kanssa paininut henkilö pyrkii katkaisemaan päihteidenkäytön, on hän valtavan muutoksen edessä.  Kuilu päihdemaailman ja sen jälkeisen maailman välillä on usein liian suuri. Päihteidenkäyttäjän tulisi saada mahdollisuus rakentaa tulevan elämänsä turvaverkkoa jo ennen mahdollista päihteiden käytön lopettamista. Mielekäs arjen tekeminen ja tarvittavien sosiaali- ja terveyspalveluiden saanti voi jo sinällään vähentää päihteiden käyttöä ja motivoida kohti muutosta. Kaikkien tavoitteena ei myöskään ole päihteettömyys/täysraittius ja myös tällaisten henkilöiden tulee saada palveluita ja tukea elämäänsä.

Päihderiippuvaisille henkilöille suunnattua matalan kynnyksen työtoimintaa, vapaaehtoistoimintaa sekä muuta arjen tekemistä tulee lisätä. Täytyy rakentaa uusia ja vahvistaa vanhoja osallisuuden muotoja, joissa aktiivinen päihteidenkäyttäjä pääsee osallistumaan esimerkiksi työtoimintaan, yhteisökokouksiin sekä kuntoutuksensa ja palveluiden suunnitteluun. Useissa palveluissa vaaditaan päihteettömyyttä ennen palvelun tarjoamista. Tällöin kynnys nousee monen kohdalla liian suureksi ja tarvittavat palvelut jäävät saamatta. Parhaassa tapauksessa päihteidenkäyttäjien työtoiminta järjestetään niin, että se tukee palveluyksikön ympäristön hyvinvointia. Tällöin myös työtoimintaan osallistuvien henkilöiden osallisuus ja omistajuus ympäristöstä kasvaa ja mahdolliset konfliktit ympäröivän yhteisön kanssa lievenevät.

1.  Suonensisäisesti huumeita käyttävien terveysneuvontatyön alueellista kattavuutta on lisättävä

2. Helsinkiin tarvitaan lisää psykiatria- ja päihdepalveluiden päiväkeskuksia. Päiväkeskusten verkoston tulee kattaa alueellisesti koko Helsinki ja niiden tulisi toimia nykyistä laajemmin aukioloajoin

3. Laitoskatkaisuhoitopaikkoja on huumekatkaisuhoidon osalta lisättävä ja katkaisuhoitoon hakeutumisen kynnystä madallettava

4. Laitoskuntoutuspaikkojen määrää on lisättävä, sekä mahdollistettava nykyistä pidemmät kuntoutusjaksot

5. Päihdehoidon asiakkaille taattava yksilöllinen katkeamaton kuntoutuspolku. Laitoskuntoutusjakson ja omaan kotiin palaamisen nivelvaiheeseen on panostettava nykyistä enemmän

6. Sosiaalisen kuntoutuksen ja matalan kynnyksen työtoiminnan muotoja kehitettävä myös aktiivisesti päihteitä käyttävien henkilöiden osalta

7. Aktiivinen päihteidenkäyttö ei saa olla nykyisenkaltainen este palveluiden saannille

9. Asiakkaan osallistumista itseään koskevaan päätöksentekoon tulee päihdetyössä kehittää


2 Comments

Meillä ei ole varaa... - ANTTI KAAJAKARI · 17.2.2021 at 15:08

[…] ei ole varaa olla panostamatta päihdepalveluihin. Meillä ei ole varaa siihen, että monet päihdehäiriön kanssa kamppailevat jäävät […]

Mielenterveyspalveluiden aliresursointi käy kalliiksi - ANTTI KAAJAKARI · 24.2.2021 at 15:08

[…] saaminen edellyttää hoitokontaktia ja riittävän pitkää päihteettömyyttä.  Moni vakavasta päihdehäiriöstä kärsivä henkilö ei saa koskaan tarvitsemaansa psykiatrista hoitoa tai terapiaa, koska […]

Leave a Reply

Avatar placeholder