Mistä muodostuu hyvä korvaushoito?

Amfetamiiniriippuvuuden lisäksi opioidiriippuvaisten määrä on kasvanut merkittävästi 2000-luvulla. Suomessa opioidien ongelmakäyttö on monesta verrokkimaasta poiketen ennen kaikkea opioidipohjaisten lääkevalmisteiden väärinkäyttöä. Monessa maassa korvaushoitolääkkeenä käytettävän Subutexin osuus opioidien ongelmakäytöstä on merkittävä. Suomessa Subutexia ei käytetä korvaushoitolääkkeenä.  Korvaushoito on ainoa näyttöön perustuva hoitomuoto opioidiriippuvuuteen. Korvaushoidon tavoitteena on estää tai merkittävästi vähentää laittomien Read more…

Yksityistämällä ei palvelun laatu parane

Julkisen palvelun tarkoitus on ensisijaisesti tuottaa hyvinvointia, ei voittoa. Viime vuosina kiihtyvään tahtiin tapahtunut kuntien peruspalveluiden ulkoistaminen on heikentänyt peruspalveluiden laatua. Usein ulkoistamista perustellaan säästösyillä. Kaupunki päättää, että esimerkiksi siivous maksaa liikaa ja on vakuuttunut, että joku firma jossain tekee tämän halvemmalla. Pääsääntöisesti säästöt syntyvät joko työtä halpuuttamalla, laadusta tinkimällä Read more…