Suomalaisesta asunnottomuus politiikasta puhuttaessa mainitaan usein Asunto ensin -mallin onnistumiset ja asunnottomien määrän huomattava väheneminen sekä Helsingissä että koko Suomessa. Niin sanottua Suomen mallia ihastellaan laajalti maailmalla. Asunto ensin -mallin avulla on onnistuttu vähentämään merkittävästi kaikkein vaikeimmassa asemassa olevien kärsimystä. Moni on saanut mallin avulla esimerkiksi asumisyksikköpaikan, soluasuntopaikan tai tukiyksiön. Asunto ensin mallissa asunto nähdään kaikille kuuluvaksi perusoikeudeksi ja sen saaminen ei edellytetä esimerkiksi päihteettömyyttä. Eli ensi asunto, sitten palvelut.
2010-luku on ollut Helsingissä asunnottomuuden ja ennen kaikkea pitkäaikaisasunnottomuuden vähenemisen osalta onnistunutta aikaa. Vuoden 2010 molemmin puolin Helsinkiin rakennettiin useita asumisyksiköitä, vanhan mallisia asuntoloita muutettiin asumisyksiköiksi ja tukiasunto paikkojen määrä lisääntyi. Tämän jälkeen suunta muuttui: muutama yksikkö lopetettiin, eikä uusia rakennettu tilalle. Asumisyksikkö paikkojen määrä on laskenut vuosien 2013 ja 2019 välillä 80 paikalla, kun vastaavalla ajanjaksolla Helsingin väkiluku kasvanut 39726 henkilöllä. (Tilastoportaali Asumisen tuki kuukausitilastot 2013–2019) (Tilastokeskus Helsingin väkiluku)
Asumisyksiköihin on pahimmassa tapauksessa 2–3 vuoden jono.
Helsingin asunnottomille tarjoamaa asunto kapasiteettia tulee tuntuvasti lisätä. Ennen kaikkea asunto ensin mallin mukaisten asuntojen osalta tilanne on Helsingissä kestämätön. Asumisyksiköihin on pahimmassa tapauksessa 2–3 vuoden jono. Toisin sanoen asunnoton henkilö, jonka tuen tarve edellyttää asumista asumisyksikössä (henkilökuntaa paikalla ympäri vuorokauden) saattaa joutua elämään kadulla/asumispäivystyksessä, jopa usean vuoden ajan. Tämä on täysin kestämätön tilanne ja vaatii Helsingiltä nopean korjausliikkeen.
PIENEMMÄT YKSIKÖT JA ENEMMÄN TUKEA
Vaikka asunto ensin mallin mukaisia asuntoja tarvitaankin lisää, ne eivät yksinään ratkaise tukea tarvitsevan asukkaan haasteita. Tällä hetkellä tarjottava tuki on riittämätöntä. Osaltaan tämä johtuu tukipalveluiden riittämättömästä resursoinnista (niin työntekijä mitoituksen kuin maksetun palkan osalta) ja lisäksi ostopalveluiden osalta kaupungin laatimien palvelulle tarkoitettujen vähimmäisvaatimusten liian matalasta tasosta. Tarvitaan myös systemaattista kaupungin hankkimien palveluiden ja asumissosiaalisen työn seurantaa. Asumisyksiköiden, aikuissosiaalityön ja terveyspalveluiden välistä yhteistyötä on kehitettävä. Useat asumisyksikössä asuvat henkilöt ovat kiinnittyneet vain heikosti Sote palveluihin, ja terveyspalveluiden saannissa on asumisyksiköissä asuvilla selkeitä puutteita. Esimerkiksi ilman asumisyksiköihin järjestettäviä lääkäripalveluita osa asumisyksiköiden asukkaista jää ilman tarvitsemiaan terveyspalveluita.
Yksi merkittävä asumisyksiköitä koskeva ongelma on yksiköiden liian suuri koko. Se että samaan kiinteistöön asutetaan 50–100 päihde- ja psykiatristen häiriöiden kanssa elävää henkilöä ilman riittäviä tukipalveluita ei paranna asukkaiden itsenäisen selviytymisen mahdollisuuksia tai edistä heidän kuntoutumista. Pahimmassa tapauksessa asumisyksikössä yksittäisten asiakkaiden ongelmat syvenevät ja asumisyksiköstä ympäristöön aiheutuvat haasteet lisääntyvät ja kiristävät asumisyksikön sekä naapuruston välejä. Mielestäni yhteisöllisyyden ja asukkaiden kokeman omistajuuden ja naapurusto osallisuuden rakentaminen yli 30 henkilön asumisyksikköön on lähes mahdotonta. Riittävä resursointi asunnottomien asumispalveluihin paitsi parantaisi monen tuetun asumisen tarpeessa olevan henkilön elämänlaatua ja tarjoaisi mahdollisuuden kuntoutumiseen, se vaikuttaisi myös asuinalueiden koettuun turvallisuuden tunteeseen. Pienemmät eri puolille kaupunkia sijoitetut yksiköt tasaisivat sosiaalista kuormaa eri asuinalueiden välillä.
KOTIIN VIETÄVIÄ PALVELUITA KEHITETTÄVÄ
Tavalliseen asuntokantaan sijoitettujen tukiasuntojen ja pienasuntojen sekä tukikotien yhteenlaskettu paikkaluku on ajanjaksolla 2013–2019 pienentynyt 65 paikalla. (Tilastoportaali Asumisen tuki kuukausitilastot 2013–2019) Tämä johtuu pääosin tukikotien vähentymisestä; pienasuntojen määrä on ajanjaksolla noussut hieman. Hajautettu tukiasuminen omassa asunnossa näyttää myös olevan se suunta mihin tukipalveluja tarvitsevien asunnottomien kohdalla ollaan menossa. Halukkuutta uusien asumisyksikköjen rakentamiseen ei näytä löytyvän. Kuten edellä totesin suuret asunto ensin mallin mukaiset asumisyksiköt aiheuttavat myös paljon haasteita sekä ympäristölleen, että asukkailleen.
Pienasuntojen ja tukiyksiöiden kohdalla haasteeksi nousee kotiin vietävän palvelun resurssit. Mikäli jatkossa yhä suurempi osa tukiasumisen tarpeessa olevista sijoitettaisiin asumisyksiköiden sijaan pienasuntoihin, Helsingin täytyy lisätä huomattavasti kotiin vietävien palveluiden resurssointia. Jo nykyisellään monen tukiyksiössä /pienasunnossa asuvan luokse tehtävän lähityön määrä on resurssipulan vuoksi riittämätöntä. Riittämättömät tukipalvelut saattavat johtaa asumisen vaarantumiseen ja pahimmassa tapauksessa uudelleen asunnon menetykseen.
Helsingissä on myös huomattava määrä henkilöitä, joilla on vielä oma itsenäinen vuokra-asunto, mutta jotka olisivat tuetun asumisen tarpeessa. Tässä tarkoitetaan henkilöitä, joiden itsenäisen asumisen taidot ovat riittämättömät, mutta asumisneuvonta, kotihoito sekä siivoussetelit eivät vastaa heidän tarpeitaan. Yhtenä vaihtoehtona näkisin Asumisen tuki yksikön tai jonkin muun Psykiatria- ja päihdepalveluiden alaisen yksikön ylläpitämän riittävästi resursoidun erityiskotihoidon tai vastaava säännöllisesti asiakkaan luokse tuleva kyseiseen asiakasryhmään erikoistuneen palvelun. Nykyisessä tilanteessa aivan liian usein henkilö ensin menettää asuntonsa ja vasta asunnon menettämisen sekä pitkän jonottamisen jälkeen hänellä on mahdollisuus päästä tuettuun asumiseen.
TOIMENPIDESUUNNITELMA ASUNNOTTOMUUDEN ENNALTAEHKÄISEMISEKSI JA VÄHENTÄMISEKSI
Asunnottomuuden suhteen Helsingissä ja Suomessa on tehty paljon hyvää. Ei kuitenkaan riittävästi. Emme voi jäädä muistelemaan eilisen onnistumisia, vaan työtä on jatkettava ja uutta kehitettävä. Istuva hallitus on ottanut tavoitteekseen puolittaa asunnottomuus hallituskauden aikana sekä poistaa asunnottomuus vuoteen 2027 mennessä. Helsinki osallistuu myös tavoitteen mukaiseen yhteistyöohjelmaan asunnottomuuden puolittamiseksi yhdessä suurten kaupunkiseutujen, palveluntuottajien sekä järjestöjen kanssa. Helsingin kaupunki onkin laatinut oman toimenpidesuunnitelman asunnottomuuden ennaltaehkäisemiseksi ja vähentämiseksi vuosille 2020–2022. Toimenpideohjelma sisältää monta kannatettavaa toimenpidettä koskien esimerkiksi asumisneuvonnan ja asumisen tuen kehittämistä, ARA-vuokra-asuntojen tuotantotavoitteen nostoa sekä jälkihuollon piirissä olevien asuntotilanteen parantamista. Helsingin kaupunki on aloittanut joltain osin toimenpideohjelman toteuttamisen ja nyt on tärkeää seurata asetettujen toimenpiteiden toteutumista, että toimenpiteiden toteuttamiseen löytyy riittävät varat sekä toimenpiteiden vaikuttavuutta.
Yksi keskeisimmistä kysymyksistä asunnottomuuden hoidossa on ennaltaehkäisy ja tässä keskeisessä asemassa ovat alueen aikuissosiaalityön ja asumisneuvonnan palvelut. Asumisneuvonta palvelun kehittymisellä Helsingissä 2010 luvun aikana on ollut merkittävä häätöjä estävä vaikutus. Helsingin kaupungin toimenpidesuunnitelmassa asunnottomuuden ennaltaehkäisemiseksi ja vähentämiseksi vuosille 2020–2022 on yhtenä keskeisenä kohtana asumisneuvonnan laajentaminen koskemaan myös yksityisiä vuokra-asuntoja sekä asumisneuvontapisteen perustaminen. Mielestäni ennen kaikkea asumisneuvonnan ulottaminen koskemaan tasa-arvoisesti kaikkia tuen tarpeessa olevia vuokra-asujia on tavoite, jonka toteutumista tulee tiiviisti seurata. Asumisneuvonta on kustannustehokas toimintamuoto. Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskuksen (ARA) tekemän arvion mukaan Helsingin asumisneuvontatyön kustannuksia vähentävä nettovaikutus vuonna 2019 oli 6,5 miljoonaa euroa (Toimenpidesuunnitelmassa asunnottomuuden ennaltaehkäisemiseksi ja vähentämiseksi vuosille 2020–2022, Helsingin kaupunki). Riittävien tukipalveluiden tarjoaminen sekä niille, jotka ovat vaarassa menettää asuntonsa, että niille, jotka ovat asuntonsa jo menettäneet, on ehdottoman tärkeitä toimia pitkäaikaisasunnottomuuden hoidon kannalta.
Olen jättänyt tästä kirjoituksesta pois monta tärkeää asunnottomuuteen liittyvää aihetta kuten ulkona asuvien tilanne Helsingissä, heidän tarvitsemansa palvelut sekä asumispäivystys ja hätämajoitus palvelut. Nämä ovat itselleni tärkeitä aiheita ja ansaitsevat oman kirjoituksensa. Myös muut laajemmin Helsingin kaupungin asuntopolitiikkaan liittyvät ongelmat kuten kohtuuhintaisten vuokra-asuntojen ja sosiaalisen asuntotuotannon määrä, vuokrantasausjärjestelmä, sosiaalisen sekoittamisen periaatteen epäonnistumiset jäävät aiheina tuleviin kirjoituksiin.
- Asumisyksiköiden kokoa on pienennettävä
- Asumisyksiköiden yhteenlaskettua paikkamäärää tulee kasvattaa ja näin ollen purkaa kohtuutonta jonotilannetta
- Kotiin vietävien palveluiden resursointia tulee parantaa
- Nykyistä vahvempaa tukea asumiseen tulee tarjota myös niille vuokra-asujille, jotka eivät vielä ole tuetun asumisen piirissä, mutta joilla on merkittäviä haasteita itsenäisen asumisen suhteen
- Asumisyksiköiden, aikuissosiaalityön ja terveyspalveluiden välistä yhteistyötä on kehitettävä
- Kaikilla vuokra-asujilla tulee olla yhtäläinen mahdollisuus asumisneuvonnan palveluihin, kun asumisessa ilmenee haasteita
0 Comments