Turvallisuus tuntuu nousevan yhdeksi tulevien eduskuntavaalien keskeisistä teemoista. Teemana turvallisuus onkin tärkeä, kunhan huomio kiinnitetään oikeisiin asioihin ja pyritään puuttumaan havaittujen ongelmien syihin. Sosiaalipoliittisiin ongelmiin ei pidä etsiä kriminaalipoliittisia ratkaisuja.
Nuorison harjoittama väkivalta ei ole ilmiönä uusi ja esimerkiksi nuorten aikuisten tekemien pahoinpitelyjen määrä on viimeisten vuosikymmenien kuluessa pikemminkin laskenut kuin noussut. Nykyisessä tilanteessa on kuitenkin monta huolestuttavaa piirrettä, joihin on erityistä syytä kiinnittää huomiota. Yksi tällainen on alle 15-vuotiaiden tekemien väkivaltarikosten kasvanut määrä. Toinen huolestuttava piirre on, että samalla kuin yhä harvempi nuori käyttää päihteitä tai joutuu tekemisiin virkavallan kanssa, pieni osa nuorista oireilee yhä vakavammin.
Kun puhutaan katuväkivallasta, olisi hyvä tarkentaa, mistä tarkalleen ottaen puhutaan. Välillä puhumme järjestäytyneestä rikollisuudesta, välillä nuorten aikuisten katujengeistä, välillä varhaisteineistä koostuvien ryhmien tekemistä ryöstöistä ja pahoinpitelyistä, välillä yksittäisten alaikäisten ja nuorten aikuisten tekemistä toisinaan hyvinkin graaveista väkivallanteoista. Yhdistävä tekijä näissä on osattomuus ja ulkopuolisuus yhteiskunnan rakenteista, jolloin osallisuutta ja statuksen nostoa haetaan omasta viiteryhmästä. Yhdistäviä tekijöitä on useita. Kuten nuorten tapa kantaa jotain kättä pidempää taskussa, vaikka sitten itsepuolustutarkoituksessa. Tai turvaverkkojen pettäminen: yhteiskunnan osallisuutta kiinnipitävien ja korjaavien rakenteiden heikkous. Yhdistävä tekijä on usein myös lastenkotitausta ja kasautunut huono-osaisuus.
Lastenpsykiatrian ja nuorisopsykiatrian puutteet kertautuvat
Tuetuimmissa ja suurimman henkilöstömitoituksen lastenkodeissa arki on alalla työskentelevien mukaan muuttunut 15 vuodessa merkittävästi. Meillä on entistä enemmän psykiatristen hoitajien tarvetta lastenkodeissa. Lastenkodeissa asiakkaat ovat monesti käytännössä psykiatrisen hoidon tarpeessa ja sijoitettuna nimenomaan psyykkisen oireihdinnan tai psykiatristen sairauksien takia. Lastenkotien näkymä antaa hyvän kuvan siitä, mihin pulaan päättäjät ovat jättäneet aliresursoidun lastenpsykiatrian ja nuorisopsykiatrian.
Lastenkoteihin tullaan toisinaan varhaisteini-iässä, mutta usein myös hakemaan rajoja juuri aikuisuuden kynnyksellä. Lyhyt laitosaika voi antaa tarvittavan stopin ennen aikuisuutta, mutta ehtii lähinnä antamaan kuvan tiukan kurin laitoksen säännöistä, ei antamaan eväitä elämään vapaassa yhteiskunnassa. Kun lastenkodissa asuva lapsi täyttää 18, hän muuttaa samana päivänä omaan asuntoon, riippumatta siitä kuinka valmis hän on muutokseen. Pahimmassa tapauksessa edes asunto ei järjesty esimerkiksi loppuajan hatkan vuoksi. 24h kontrolli vaihtuu silmänräpäyksessä jälkihuoltoon, soittoihin ja harvoihin tapaamisiin. Nykyinen jälkihuolto ei millään pysty vastaamaan haastavimpien päihteillä ja väkivallalla oireilevien nuorten aikuisten tarpeisiin.
Opioidien ja amfetamiinin ongelmakäyttö ja nuorten huumekuolemat ovat hälyttävässä nousussa. Suomi on noussut nuorten huumekuolemissa Euroopan kärkeen. Samalla kun nuorten huumeidenkäyttö ja huumekuolemat ovat kasvaneet, myös huumekauppatilanteissa tapahtuvat nuorten tekemät ryöstöt ja väkivallanteot vaikuttavat yleistyneen. Päihdetyöhön tarvittavat panostukset ja päihdepolitiikan muutos hoitavaan ja vähemmän rankaisevaan suuntaan ovat tärkeitä askeleita kokonaisuuden kannalta, mutta vielä enemmän on tehtävissä ennaltaehkäisyn saralla.
Ennaltaehkäisy maksaa itsensä takaisin
Ennaltaehkäisy on aina halvempaa kuin korjaava työ. Neuvolat ja varhaiskasvatus, perheiden varhainen tuki ja koulujen oppilashuolto. Meillä on monta tärkeää kohdetta, joihin tehdyt sosiaaliset investoinnit maksavat itsensä takaisin niin inhimillisenä hyvinvointina, hyvinvoivina kansalaisina kuin turvallisempana yhteiskuntana. Kouluissa nuorten hyvinvointi on paljon Pisa-tuloksia tärkeämpi onnistumisen mittari. Tärkeintä on, että ympäristöstä löytyy turvallisia aikuisia ja ketään ei jätetä ulkopuolelle.
Tarvitsisimme laajan valtakunnallisen harrastustakuun, jossa kaikille lapsille taataan vähintään yksi harrastus. Harrastuksen, on se sitten urheilu, taide, tiede tai jokin muu, jatkuminen läpi nuoruusvuosien pitää kiinni yhteiskunnassa ja antaa nuorelle vahvan suojan huono-osaisuuden kasautumisesta huolimatta. Harrastuksen ja tekemisen tarve ei toki lopu täysi-ikäisyyteen ja yhteiskunnan pitää pystyä tarjoamaan ihmisille väyliä osallistua yhteiskunnan toimintoihin läpi elämän.
Tärkeintä on, että sosiaalipoliittisiin ongelmiin ei lähdetä etsimään kriminaalipoliittisia ratkaisuja. Tasa-arvo, pienet varallisuuserot ja alueellisen sekä eri sosiaaliluokkien välisen eriytymiskehityksen pysäyttäminen antavat paremman pohjan turvallisen yhteiskunnan rakentamiselle, kuin rangaistusten koventaminen ja turvallisuuskoneistojen vahvistaminen.
Kasaantunutta huono-osaisuutta ja osattomuutta ei ratkaista rangaistuksia koventamalla, rangaistusten ikärajoja alentamalla, maahanmuuttopolitiikkaa kiristämällä tai poliisien määrärahoja lisäämällä. Turha älämölö tärkeän asian ympärillä kiinnittää huomion vääriin asioihin ja näin ollen haittaa vakavan ongelman ratkaisua.
Turvallisuudesta huolissaan olevalta oikeistolta on syytä, kysyä mitä olette valmiit tekemään kestävän turvallisuuden eteen? Oletteko valmiita maksamaan hyvinvointiyhteiskunnan ylläpidosta? Oletteko valmiita maksamaan yhteiskunnasta, joka pyrkii pitämään kaikki jäsenensä mukana? Oletteko valmiita taistelemaan yhteiskunnallista eriarvoistumista vastaan? Leikkaamalla hyvinvointipalveluista saadaan aikaan lyhytnäköisiä säästöjä, mutta palveluvelalla on kallis korko.
0 Comments