Yksityistämällä ei palvelun laatu parane

Julkisen palvelun tarkoitus on ensisijaisesti tuottaa hyvinvointia, ei voittoa. Viime vuosina kiihtyvään tahtiin tapahtunut kuntien peruspalveluiden ulkoistaminen on heikentänyt peruspalveluiden laatua. Usein ulkoistamista perustellaan säästösyillä. Kaupunki päättää, että esimerkiksi siivous maksaa liikaa ja on vakuuttunut, että joku firma jossain tekee tämän halvemmalla. Pääsääntöisesti säästöt syntyvät joko työtä halpuuttamalla, laadusta tinkimällä tai veroja välttelemällä. Onko tämä kaupunkilaisen ja kaupungin etu? Tutkimukset tukevat mielikuvaa siitä, että suomalaiset maksavat mielellään veroja, kun saavat vastineeksi palveluita. Pienemmissä kunnissa, missä luonnollista kilpailua ei juuri ole, palvelun ulkoistus puolestaan tarkoittaa kunnalle säästöjen sijaan lähes automaattista kustannusten nousua.

Monessa kaupungin toiminnassa on toki tehostettavaa ja sitä kautta on myös mahdollista löytää säästöjä ilman palvelun laadusta tinkimistä. Kaupungilla on työkalut oman toimintansa tehostamiseen. Mahdollisuus sitouttaa työntekijöitä, lisätä vaikutusmahdollisuuksia ja vastuuta työn sisältöön myös matalapalkkaisissa työtehtävissä sekä vähentää hierarkiaa, byrokratiaa ja linjajohtoisuutta. Markkinat eivät ole ratkaisu näihin ongelmiin. Nykyisenkaltaisen näennäis- kuulemisen sijaan kehittämisvastuuta olisi mahdollista antaa työntekijöille.  Jatkuvien työntekijöitä passivoivien organisaatiouudistusten sijaan voitaisiin antaa tilaa ruohonjuuritason kehittämiselle. Vastuun ja vaikutusmahdollisuuksien antaminen lisää vastuunkantoa.

Käsi pystyyn kaikki, joiden kokemus tukee väitettä, että liian monta kohdetta päivässä siivoava, alipalkattu ja ylityöllistetty, viikoittain vaihtuva siivooja tekee työn tehokkaammin kuin se aikaisempi vakituinen talon oma siivooja. Käsi pystyyn ne, joiden kokemuksen mukaan yhtiöitetty tai yksityistetty lounasravintola on lisännyt ruoan laatua ja halventanut hintoja. Laatu ja työntekijät ovat valitettavan usein ensimmäiset kärsijät ulkoistuksissa. 

Siivousala surullisena esimerkkinä

Siivousala kärsii kroonisesta työvoimapulasta. Raskas ja vaativa työ, heikot työehdot, pakotetut joustot, nollatuntisopimukset ja joissakin tapauksissa alustataloudesta tuttu pakkoyrittäjyysmalli eivät työntekijöitä jostain syystä houkuta. Siivousalalla rehottavat hyväksikäyttö, alipalkkaus, palkkojen maksamatta jättäminen ja pahimmillaan työssä esiintyy työperäisen ihmiskaupan piirteitä. (HS: Siivoton ala, artikkeli maksumuurin takana).

Kesällä 2020 tuli Vantaalla esiin tapaus, jossa kaupunki osti siivouspalveluita työntekijöitä törkeästi hyväksi käyttäneeltä SMC Palveluilta. Asian saaman julkisuuden myötä Vantaa irtisanoi sopimuksensa SMC Palveluiden kanssa. Kyseisellä yrityksellä on aikaisemmin ollut sopimus Espoon kaupungin kanssa. Espoon kaupungin edustajien korviin oli kantautunut huhuja väärinkäytöksistä jo 2016, AVI teki tarkastuksen yritykseen syksyllä 2017 ja viimein syksyllä 2019 kaupunki lopetti yrityksen käytön kaikissa kohteissaan (Väärinkäytöksistä epäilty siivousfirma oli käytössä Espoossa, mutta kaupunki hylkäsi sen vuosi sitten epäselvyyksien vuoksi – Vantaa tekee saman, jos väärinkäytöksiä ilmenee | Yle Uutiset | yle.fi). SMC Palvelut oli voittanut kilpailutuksen Espoon ja Vantaan kohdalla “kokonaistaloudellisen edullisuuden”, eli halvimman hinnan perusteella.

Kunnan vastuu 

Valtio ja kunnat ovat viime kädessä vastuussa yhteisistä pelisäännöistä ja pelisääntöjen valvonnasta. Ensisijaisesti vastuu on kunnalla, joka säästöjen toivossa ei ole valmis maksamaan palvelusta sitä hintaa, minkä laadukas työ maksaa. Aina kun puhutaan normien purusta, kannattaa olla tarkkana sen suhteen mitä normeja ollaan purkamassa. Väärinkäyttöä harjoittavan yrityksen lisäksi palvelun tilaaja ja valvonnasta vastaava viranomainen tulisi saattaa laiminlyönnin tai puutteellisen valvonnan osalta vastuuseen. 

Ei riitä, että yritys ja palveluita ostava kunta saavat ripitystä osakseen. Tarvitaan pysyviä muutoksia rakenteisiin, jotka mahdollistavat hyväksikäytön, väärinkäytökset ja epäterveen kilpailun. Tarvitaan nykyistä tarkempaa valvontaa, nykyistä enemmän laatukriteereitä kunnan järjestämään kilpailutukseen ja palvelun tilaajalle selkeämpi seurantavastuu. Palvelun ostajalla pitää olla omalta osaltaan vastuu siitä, että kilpailutuksen voittanut taho huolehtii työnantajavelvoitteistaan. Palvelun ostajan on tarkastettava kilpailutukseen osallistuvien tahojen taustat. Miten sama yhtiö, jonka Espoo on päättänyt sivuuttaa kilpailutuksesta toistuvien väärinkäytösten vuoksi, voi voittaa kilpailutuksen Vantaalla? 

Siivousala on hyvä esimerkki siitä, minkä takia alipalkkauksen kriminalisointi, ja ammattiyhdistysten joukkokanneoikeus ovat välttämättömiä lakiuudistuksia ja myös rehellisen yrittäjän etu.

Siivousala on hyvä esimerkki siitä, minkä takia alipalkkauksen kriminalisointi, ja ammattiyhdistysten joukkokanneoikeus ovat välttämättömiä lakiuudistuksia ja myös rehellisen yrittäjän etu. On vaikea ymmärtää, että poliittiselta kentältä löytyy edelleen toimijoita, jotka eivät näe tarpeellisena puuttua joidenkin yritysten harjoittamaan sääntöjen kiertämiseen tai rikolliseen toimintaan. Toimintaan, jolla ne saavat kilpailuedun rehellisiin yrittäjiin nähden ja näin vääristävät kilpailua.

Kilpailutus sosiaali- ja terveyspalveluissa

Palvelun tuottaminen ostopalveluna yritetään saada näyttämään houkuttelevalta vaihtoehdolta, kun kaupunki ensin pitkän ajan kuluessa näivettää palvelua aliresursoinnilla ja laiminlyömällä palvelun kehittämistä. Terveyskeskukset ovat tästä surullisin esimerkki.

Keskustelu hoivakotien ympärillä leimahti kaksi vuotta sitten, kun esille nousivat yksityisissä vanhusten hoivakodeissa tapahtuneet laiminlyönnit.  Kohun etunenässä oli Esperi Caren hoivakodit ja Valviran sulkema hoivakoti Ulrika. Esperi nousi ihmisten mielikuvissa huonon vanhustenhoidon ja hoitotyöllä tehtävän voitontavoittelun symboliksi. Esperin jälkeen puutteita ja laiminlyöntejä nousi esiin Attendon ja Mehiläisen hoivakodeissa.

Samalla palvelun ostaja ja kunnan valvova viranomainen pääsivät kohusta aivan liian helpolla. Sote- sektorilla toimintaa ohjaavat säädökset ovat siivousalaa tiukemmat. Hoitajamitoitusta ei määrittele yksityinen hoivakoti, vaan kunta ja valvova viranomainen. Tehostetun palveluasumisen osalta hoitajamitoitus saatiin kirjattua lakiin lokakuusta 2020 alkaen, mutta tämäkin koskee vain tehostettua palveluasumista. Kunnat laativat hoivapalveluita koskevan kilpailutuksen kriteeristön. Kunnat päättävät, missä suhteessa kilpailutuksessa otetaan huomioon hinta ja laatukriteerit. Kunnat laativat palveluntuottajien kanssa puitesopimuksia, neuvottelevat hinnoista ja sisällöistä. Kunta ja kunnan valvova viranomainen ovat vastuussa valvonnasta.

Säästöjä etsiessään kunta pyrkii tuottamaan hoivapalvelun mahdollisimman halvalla. Miten kunta ajattelee yksityisen yrityksen tuottavan palvelun laadukkaasti ja pienemmällä rahalla kuin kunnan oma yksikkö? Nykyisellä hoivapalveluihin käytettävällä resurssilla on mahdotonta tuottaa palvelua laadukkaasti. Saati sitten niin, että siitä riittäisi jaettavaksi osakkeenomistajille. Säästökeinoiksi ja kilpailuvalteiksi muodostuvat taas samat tekijät: työn hinta, työehdot, palvelun laatu ja osassa tapauksista verojen välttely.

Suurin ongelma on se, että yhteiskuntamme ei ole valmis panostamaan riittävästi resursseja laadukkaiden hoivapalveluiden tuottamiseen. Monessa kunnassa kyse on valtionosuuksien riittämättömästä tasosta ja kunnan heikosta taloudellisesta tilanteesta. Vakavaraisen Helsingin kaupungin kohdalla kyse on taas poliittisen tahdon puutteesta.

Kunnan omat hoivakodit eivät koskaan nousseet kohun keskelle, vaikka alalla työskentelevät hyvin tietävät, että hoivapalveluiden ongelmat eivät rajoitu yksityiselle sektorille. Suurin ongelma on se, että yhteiskuntamme ei ole valmis panostamaan riittävästi resursseja laadukkaiden hoivapalveluiden tuottamiseen. Monessa kunnassa kyse on valtionosuuksien riittämättömästä tasosta ja kunnan heikosta taloudellisesta tilanteesta. Vakavaraisen Helsingin kaupungin kohdalla kyse on taas poliittisen tahdon puutteesta.

Hoiva-alalla on huutava pula osaavasta työvoimasta. Kyse ei ole vain väestön ikärakenteen muutoksesta, vaan pitkään jatkuneesta alan työolosuhteiden heikkenemisestä. Hoiva-alalla ja sote-sektorilla ylipäätään osaavaa työvoimaa siirtyy muille aloille, kun sote-sektorin työn vaativuus ja työstä saatava korvaus eivät kohtaa. Pula osaavasta työvoimasta ei ratkea yksinomaan koulutuksen aloituspaikkoja lisäämällä. Jos työ koetaan tärkeäksi, niin työolosuhteet ja palkkaus on saatava kuntoon ja työstä on tehtävä nuorille houkutteleva vaihtoehto.

Palveluja yhteistyöllä

Kaupungin palveluiden täydentäminen yksityisen sektorin erityisosaamisella on eri asia kuin niiden yksityistäminen säästösyistä. Lisäksi järjestökentällä on tärkeä tehtävä kaupungin palveluiden täydentäjänä ja ilman ketterää järjestökenttää moni erityisryhmä jäisi vaille tarvitsemiaan palveluita. Hyviä, toimivia hankkeita pitäisi nykyistä useammin vakiinnuttaa osaksi kaupungin peruspalveluita tai vaihtoehtoisesti kaupungilla pitäisi olla mahdollisuus tarjota pysyvää rahoitusta tarpeellisille hankkeille. 

Hyvästä yhteistyöstä ja toistensa palveluiden täydentämisestä kaupungin, yksityisen sektorin ja järjestökentän välillä hyötyvät kaikki. Säästösyistä tehdystä palvelun ulkoistamisesta ei puolestaan hyödy kukaan.